Kirjaudu

Naisen mentävä reikä?

13.3.2010 9.04 | Harri Lehtimäki | Yleinen

Tässä päivänä muutamana, huomasin valtakunnanmedioissa, kuinka taas jossain oli päätetty hyväpalkkaisen viran täyttämisestä. Viranhakijoita on toki montakin, mutta vain yksi on jo hyväksytty virkaan, median toimesta. Kyseessähän on tietysti vähemmistövaltuutetun virka, johon sopivin on median mielestä Eva Biaudet (RKP). Saas nähdä, onko ”arvo”-presidenttimme asiasta samaa mieltä, hänhän asiasta lopullisesti päättänee, harkintansa jälkeen toki. Viimeksi hän päätti, että puolue- ja muukin -toveri, Johanna Suurpää, oli sopivin tuohon maallemme elintärkään virkaan. Johanna Suurpää sai toki vielä paremman viran vaihdossa, hänestä tehtiin oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtaja, hyväpalkkainen virka toki sekin, ja sopiva jäähdyttelyvirka. Mutta missä sanotaan, että vähemmistövaltuutetun täytyisi olla nainen, tai RKP:n tai SDP:n jäsen? Näistä argumenteista ei näytetä tingittävän median hehkutuksessa.

Suvi Lindén, tuo kokoomuksen lahja koko Suomelle, on taas otsikoissa. Tällä kertaa hän päätti olla hyväksymättä YLE-veroa, joka aiheuttaisi vähävaraisille kohtuutonta taakkaa. Veroksi sitä ei ole nomenklatuuran taholta myönnetty, mutta sitähän se nimenomaan on, lisäveroa pahimmillaan, jotta ruotsinkielinen ohjelmisto YLE:ssa voitaisiin maksattaa koko kansalla, ei vain ruotsinkielisillä katsojilla/kuulijoilla. Tämähän on sitä RKP:n politiikkaa, jossa suomenkieliset maksakoot kaiken, jotta ruotsinkieliset voisivat nauttia ilmaiseksi. YLE-veron siirto seuraavalle vaalikaudelle on tietysti kokoomuksen ääntenkalastelua eduskuntavaaleihin, kykypuolue pelkää menettävänsä muuten liikaa ääniä perussuomalaisille.

Tiitisen listan julkaisemista on taas käsitelty oikeudessa. Demarivetoinen suojelupoliisi ei halua listaa julkistettavan, sillä julkistus kuulemma toisi vaikeuksia suhteiden hoitoon muiden maiden tiedustelupalveluiden kanssa. Totuushan on tietysti se, että listalla on liikaa kiusallisia nimiä, varmaankin jopa valtakunnan johtoa myöten. SAK:n viestintäpäällikkö Riitta Juntunen on jo ehtinyt kiistää olleensa tuo Stasin palkkaama ”Kati”. Jokunen vuosi sitten sisäministeriön ylijohtaja, Cay Sevón, kiisti yhtä ponnekkaasti osallisuutensa Stasin operaatioihin ja saaneensa siitä palkkioita. Kuinkahan paljon näitä paljastuisikaan, jos Tiitisen listat joskus julkaistaisiin. Muu maailma on tehnyt tilit selviksi menneisyytensä kanssa, mutta Suomessa vaan salailu jatkuu!

Bussit ja junat on kerättävä pois!

17.2.2010 18.16 | Harri Lehtimäki | Yleinen

Bussit ja junat ovat aiheuttaneet viime vuosina lukuisia onnettomuuksia. Iltalehden mukaan viime aikoina on sattunut lukuisia juna-ja bussiturmia, joissa on käytetty laillisia kulkuneuvoja. Yhtään laitonta kulkuneuvoa ei näissä onnettomuuksissa ole käytetty. Viimeksi Eu-alueella sattui Belgian junaturma. Jos näitä onnettomuuksia ei voida estää, on silloin junat ja bussit kiellettävä kokonaan! Täytyy perustaa työryhmä, joka selvittää, kuinka nämä tuhoaseet voidaan lunastaa pois onnettomuuksia aiheuttamasta. Ehdotan tähän työryhmään Pekka Haavistoa, sillä hän on osoittautunut todella asiantuntevaksi kaikissa asioissa, jotka koskevat onnettomuuksia ja muita vastaavia tapahtumia.

Samoin olisi kiellettävä kokonaan kansanedustajien käyttämä oikeus kommentoida näistä asioista, tai ylipäätänsä, kiellettävä kansanedustajien oikeus kommentoida ylipäänsä mitään, sillä joku kansalainen saattaa ahdistua ja aiheuttaa onnettomuuden, tai jopa murhan. Ainakin virheiden on syytä lopettaa asioiden ajattelu tyystin, se aiheuttaa vain turhaa mielipahaa joillekin herkemmille kansalaisille. Syytä on myös kieltää presidentti Halosen osallistuminen mihinkään kansalaiskeskusteluun, edes virkansa puolesta, sillä sekin saattaa aiheuttaa em. ongelmia. Oikeastaan koko instituutio, nimeltään Halonen, olisi kiellettävä, em. syistä!

Lisäksi olisi kiellettävä koko toimittajakunta, sekä iltapäivälehtien, että muun median, siis tv ja radio, jotka syöttävät paniikkia kansalaisiin, ja aivan luvalla. Siitä luvasta olisi syytä päästä eroon! Toki myös voisi kieltää ns. asiantuntijoiden (kuten Ruben Stiller ja Fabardhe Hetemaj) käyttämisen ohjelmissa, sillä empiirisen tutkimukseni mukaan, nämä ohjelmat aiheuttavat suunnatonta ahdistusta kuulijoissa. Varsinkin niissä kuulijoissa, jotka pakosta joutuvat kuuntelemaan ko. ohjelmia, tv-antennin rikkoutumisen vuoksi!

P.S. En omista laitonta, enkä laillistakaan junaa, tahi bussia, joten turha on siitäkään nälviä!

Voimmeko jo nostaa pään pensaasta ja uskoa tosiasioihin?

31.12.2009 22.01 | Harri Lehtimäki | Yleinen

Jos ihmisiä on ammuttu ja syyllinenkin on löytynyt, eikö ole jo aika tunnustaa tosiasiat, pieleen on mennyt maahanmuuttopolitiikka, eikä syyllistää PS:a tästäkin? Uskokaa nyt hyvät ihmiset, se on totta, etteivät kaikki ole samanlaisia ihmisiä, kuin me suomalaiset!! Siksi kaikkia ei ole syytä päästää tähänkään maahan! Valitettavasti tämäkään tragedia ei saa moku-uskovaisia vakuuttuneiksi. Seuraava isku voi olla Arkadiankadulle! Sitäkö tässä nyt kaivataan?

Parempaa Uutta Vuotta 2010!

31.12.2009 16.27 | Harri Lehtimäki | Yleinen

Niinpä niin, rakkaat ystävät, se on taas inventaarion hetki! Mitäpä sattui ja tapahtui vuonna 2009? Ainakin muistuu mieleen istuvan pääministerin lahjusjupakka, jonka suvaitsemattomat voimat käänsivät lautakasa- roskaksi, häivyttääkseen kansan muistista tuon varsinaisen pääasian, LAHJOMAN oton! No, nyttemmin sitten ollaan poistuvan pääministerin tilalle ajamassa samanlaista lahjan saajaa, Lehtomäkeä. On se kumma, miten nämä jutut saadaan Suomessa näyttämään puhtoisilta, kun tarpeeksi väännetään ja käännetään. Samainen Lehtomäki haluaisi suomalaisille sitten ilmastolisäveroakin, vielähän se ei onnistunut, kun Köpiksen kokous meni persiilleen. Että tällaisia päättäjiä meillä on!

Maan tapa on maan tapa, mutta pitkin vuotta paljastui näitä LAHJOMAN-ottajia, edelleenkin he vaikuttavat korkeilla paikoilla, kuten Marja Tiura, joka sai Vanhasenkin tuttavapiiriin kuuluvalta Sukarilta huonekaluja ilmaiseksi. Ja kun jäi kiinni, kiirehti maksamaan ne vieläpä kahteen kertaan. Toki tämäkin unohdettiin nopeasti.

Presidentti taistelee lautasista pääministerin kanssa yhä edelleen. Pääministeri haluaisi lisää valtaa, mutta presidentti ei tahdo antaa. Ja kärsijänä tässäkin suomen kansa. Jos ei muuhun saada verovaroja tuhlattua, niin tähän ainakin sitä kuluu ja paljon.

Ilmastonmuutosuskonto sai takapakkia, kun joku oli hakkeroinut ilmastotutkijoiden sähköpostia, jossa tunnustettiin suorin sanoin, että lätkämailoja oli vääristelty, itseasiassa ilmasto onkin kylmennyt jo tovin aikaa, mutta koska pelottelusta saa hyvin rahaa, ei sitä kiirehditty oikaisemaan. Ja Viheruskonto kiirehti heti selittelemään, että eihän sitä sovi noin tulkita, sehän on lähes pyhäinhäväistystä! Niinpä niin.

Maan tavasta tuli mieleeni muukalaisten tavat. Juurikin tapahtui hautarauhan rikkominen, jossa rauhanuskonnon edustajat kävivät hautajaisväen kimppuun ja pyyhkivät arkun päältä hiekkaan piirretyn symbolisen ristin pois. Tästähän punavihertoimittajat ja -media vaikeni tyystin, nyttemmin jopa uutinen tästä on pyyhkäisty netistä pois. Harvinaisen yksimielistä sakkia, tämä media! En itsekään ole mikään uskovainen, mutta en sentään lähde hautajaisiin uskonnollisia rituaaleja häiriköimään. Enkä mene muslimihautausmaalle poistamaan symboleja haudoilta. joku Roti se sentään täytyy olla! Tämä hautarauhan rikkominen ei kuulemani mukaan ole edes ensimmäinen kerta, vaan joukko rauhanuskonnon edustajia oli jossain vastaavanlaisessa tilanteessa käskenyt hautajaissaatossa olleita naisiakin poistumaan, ettei uskontoaan loukattaisi. Ja tästäkään ei media pukahtanut mitään, varmaankin arvopresidenttimme toiveesta, hänhän se on suurimpia suvaitsevaisia maassamme, kansalaisten kustannuksella! Ja vielä pitäisi sallia minareettien rakentaminenkin, ei kiitos! Tosin Turkuun, tuonne monikulttuurisuuden mekkaan, on jo kuulemma päätetty minareetin rakentaminen, että onneksi olkoon vaan Suamen Turkkuseen!
Velkaa olemme ottaneet taas tänä menneenä vuonna rutkasti. Rahaa haaskataan silmittömästi ulkomaille ja samaan aikaan oma kansa kärsii työttömyydestä ja köyhyydestä. Kukaan tai mikään ei ota kantaa kantasuomalaisten köyhyyteen, ainoastaan ulkomaiset köyhät ovat otskoissa jatkuvasti. Onneksi on edes yksi puolue, joka näkyvästi on ollut suomalaisperäistä köyhyyttä vastaan, nimittäin PERUSSUOMALAISET. Köyhän asialla, kantasuomalaisiin kohdistuvaa punavihersuvaitsemattomuutta vastaan. Nythän onkin hauskaa katsella erilaisia galluppeja ja mielipidemittauksia. Kun eliitillä on tsuhnat pöksyissä ja pelätään PS:n vaalivoittoa 2011 eduskuntavaaleissa, alkaa löytyä erilaisia tutkimuksia, joissa todistetaan PS:n kannatuksen romahdus. Antaa tulla lunta tupaan vaan, kyllä kansa tietää vuonna 2011!

Vakavaakin on sattunut ja tapahtunut. Erilaisia ampumavälikohtauksia ympäri maata ja parast’aikaa tätä kirjoittaessa (klo 10:30) on Sellossa meneillään tragedia. Taas saavat hihhulit lisää vettä myllyyn, asekieltomyllyyn nimittäin. Aseet eivät yksinään tapa ja jos lailliset aseet kielletään, laittomien markkinat räjähtävät käsiin, se on selvä. Metsästystähän viheruskovaiset ovat jo pitkään ajaneet kiellettäväksi, vielä eivät siinä ole onnistuneet kuitenkaan. Nähtäväksi jää, koska sekin kielletään, tässä kieltojen ja säädöksien luvatussa maassa. toki säädökset ja kiellot koskevat vain kantasuomalaisia, ei muukalaisia! Pahaolo lisääntyy ihmisten keskuudessa, työttömyyden ja köyhyyden kanssa rintarinnan. Ihmiset ovat toivottomia, varsinkin, kun näkevät, että suomalaisella kulttuurilla ja tavoilla ei ole enää mitään arvoa Suomessa. On vain toiseuden tunne omassa maassaan, omassa kaupungissaan, perheessään. On kuten Irwinin laulussa: ”Eikö millään ole enään väliä…”! Suomalaisella ihmisellä ei ole päättäjien mielestä mitään arvoa, hän on luuseri, josta täytyy päästä eroon tavalla, tai toisella, vaikka sitten ottamalla muuta karjaa muista maista ja kulttuureista, sillähän siitä pääsee! Samaa toitottaa arvopresidenttimmekin, ja hänenkin puolueensa, opetelkaa uimaan!

Kaikenkaikkiaan, oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta 2010 kaikille kanssakulkijoille rotuun ja sukupuoleen katsomatta!

Ilmastonmuutoshypetys jatkuu aina vaan!

30.12.2009 17.04 | Harri Lehtimäki | Yleinen

Edelleen jaksavat ilmatieteenlaitoksen ns. paremmin tietävät ihmiset ja tutkijat hypettää lämpötilan noususta, semminkin, kun veronlisäyskokous Kööpenhaminassa meni persiilleen. Jaksetaan jauhaa vanhaa virttä, kuinka kymmenessä vuodessa lämpötila on noussut asteella. Ehkä niin, varmaankin, mutta jos tarkkuuskin on  asteen luokkaa, voiko muuhunkaan heidän ”tutkimuksissaan” luottaa. Jos voitaisiin tarkastella vaikkapa 1000 vuoden ajanjaksolla tarkasti, mitatusti, mihinkähän tulokseen mahtaisimme tulla`Kymmenen vuotta maapallon iässä ei ole hyttysen ruikulin luokkaa! Eipä Aamulehden uutisessa edes toimittaja uskalla laittaa nimeään alle!


Käyrä jääkiekkomaila

Vuodet 2000-2009 olivat edellistä vuosikymmentä lämpimämpiä Suomessa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan myös päättyvä vuosi 2009 oli keskimääräistä lämpimämpi koko maassa.

1990-lukuun verrattuna 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa sekä Oulun läänissä noin puoli astetta ja Lapissa noin asteen korkeampi.

Myös poikkeuksellisen lämmin 1930-luku jäi lämpötilavertailussa kakkoseksi tälle vuosikymmenelle.

Ilmatieteen laitoksen huomauttaa myös, että suurimmassa osassa Suomea kaikki 2000-luvun vuodet ovat olleet pitkän ajan keskiarvoja eli vuosien 1971 - 2000 keskiarvoja lämpimämpiä.

Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n keräämien alustavien tietojen mukaan päättyvä vuosikymmen on ollut myös globaalisti 1990-lukua lämpimämpi ja mittaushistorian lämpimin.

Vuosi 2009 keskimääräistä lämpimämpi

Tämän vuoden keskilämpötila oli Suomen etelä- ja keskiosassa 3…7 astetta, Oulun läänissä 0…3 astetta ja Lapissa -1…+2 asetta. Vuosi oli keskimääräistä lämpimämpi koko maassa.

Lämpöennätyksiä ei vuonna 2009 kuitenkaan rikottu, koska vuonna 2008 lämpötila kohosi monin paikoin poikkeuksellisen korkealle.

Kesä alkoi keskimääräistä viileämpänä, kun kesäkuun alussa maan etelä- ja keskiosassa sää oli poikkeuksellisen koleaa. Kesäkuu päättyi helteisiin, mutta taas heinäkuun alussa sää oli tavallista koleampaa ja hallaa ja yöpakkasiakin havaittiin. Lämmin elokuu kuitenkin tasoitti niin, että kokonaisuutena kesä oli hieman keskimääräistä lämpimämpi lähes koko maassa. Hellepäiviä kertyi kesän aikana melko tavanomainen määrä, Lapissa kuitenkin hieman keskimääräistä enemmän. Kesän korkein lämpötila, 29,6 astetta, mitattiin Jämsässä kesäkuun 28. päivä.

Joulukuun paukkupakkasista huolimatta myös kuluneen vuoden syksy oli keskimääräistä lämpimämpi.

Myrskypäiviä oli tänä vuonna selvästi keskimääräistä vähemmän. Koko vuoden aikana oli myrskyä, eli keskituulen nopeus oli vähintään 21 m/s, vain 11 päivänä; tavallisesti myrskypäiviä on vuodessa 23.

Aurinko paistoi vuoden aikana suurimmassa osassa maata noin 1500 - 2000 tuntia, Pohjois-Lapissa 1200 - 1500 tuntia. Auringonpaistetuntien määrä oli hyvin lähellä pitkän ajan keskiarvoja. Lähinnä lounaisrannikolla ja -saaristossa aurinko paistoi vuoden aikana noin 100 - 200 tuntia keskimääräistä enemmän.

Aamulehti

P.S. Aamulla oli täällä Hgissä -3,8 astetta, nyt näyttää -10 astetta, eikös tämä mittaamani ajanjakso olekin sopiva näyttämään, että jääkausi on tulossa?

Miksi suomalaisia asunnottomia syrjitään muiden kustannuksella?

26.12.2009 21.51 | Harri Lehtimäki | Yleinen

Törmäsin nettiä selatessani taas kerran asunnottomiin, siis alkuperäisiin suomalaisiin, muunlaisiahan ei olekaan, nimittäin asunnottomina, vai oletko törmännyt asunnottomaan pakolaiseen?. Mieleeni juolahti, mikseivät suomalaiset poliitikot tartu näihin, siinä olisi valmis projekti, jolla saisi näkyvyyttä! Taitaa vain olla niin, että suomalaiset asunnottomat ovat median ja kovempaa huutavien ”oikeamielisten”  mielestä vähemmän seksikkäitä, jotta heistä kannattaisi kauheasti välittää. Muita avustetaan kyllä mieluusti, mutta suomalaisia asunnottomia vain syytetään pelkästään alkoholisteiksi. Löysin tällaisen Pakolaisapu.ry:n pdf-lehtisen, jossa mediaseksikkäät ”pakolaiset” kilvan kertovat, kuinka huonosti menee. Mutta kuka lohduttaisi alkuperäissuomalaista asunnotonta? Miksi ”pakolainen” saa heti asunnon, mutta alkuperäinen suomalainen ei saa?

”Sohvan olen tilannut Syyriasta. Siihen
mahtuu kaksitoista henkeä istumaan”,
kertoo Aisha, helsinkiläinen yksinhuol-
tajaäiti. ”Ja meillä aina keitetään ruokaa
viidelle vaikka meitä on kolme, jos joku
sattuu tulemaan kylään.”

Kuka tämänkin sohvan maksoi? Ja lisääkin tuntuu olevan valittamista:

”Minun unelma on omakotitalo, jossa
on oma piha, kertoo parikymppinen per-
heenisä Abdi. ”Siellä kukaan ei häiritse,
ei ole teitä lähellä. Viisi huonetta, neljä

lapsille ja vanhemmille oma, olohuone
kaksi vessaa ettei tarvitse odotella. Ja
iso keittiö. Lähellä metsää tai rantoja.”
Helsingissä?
”Ei, mieluummin ulkopuolella, jotta
olisi rauhallista.”
Haastateltavien nimet on muutettu.

Niin, toisilla tuntuu olevan vaikeata. Ei ole päässyt muuttamaan kaupungin ulkopuolelle. Ei edes kahta vessaa ole tämän ”pakolaisen” huushollissa! (ei muuten ole minunkaan viisihenkisellä perheellä!)  Huoli on jopa ministeri Astrid Thorsilla, mikseivät kunnat ota vastaan pakolaisia, mutta kuka huolehtisi suomalaisista pakolaisista? Odotamme toki edelleen asuntoministeri Jan Vapaavuoren linjausta tähän(kin) asiaan! Toki kaupunginjohtajammekin voisi ottaa kantaa tähän kysymykseen.

Kenen etuja tällainen ilmastohuijaus palvelee?

17.12.2009 10.11 | Harri Lehtimäki | Yleinen

Viime aikoina on kovasti keskusteltu ilmastonmuutoksesta, Kööpenhaminan eliitti-kokouksen vuoksi tietysti. Silellä punafasistit mellakoivat ja eliitti suojautuu poliisijoukkojen taakse. Taloustutkimuskin työntää lusikkansa soppaan ja antaa taas omanlaisensa tutkimustuloksen julkisuuteen, jossa väitetään, että enemmistö kansalaisista olisi valmis maksamaan tuosta ilmastonmuutoshömpästä. Iltalehden suora äänestys, ilman Taloustutkimuksen ”virallista” äänenpainoa, antaa täysin toisenlaisen kuvan kansalaisten maksuhalukkuudesta. Yli 80% äänensä antaneista, ei halua maksaa yhtään tuosta huijauksesta. Rinnastan tämän ilmastohuijauksen ihan samaan kategoriaan, kuin nämä pyramidihuijauksetkin, niissäkin tollot maksavat ja pieni piiri saa hyvät hillot!

Punafasistit mellakoivat Berliinissä

5.12.2009 9.56 | Harri Lehtimäki | Yleinen

Nämä ovat niitä samoja, jotka esiintyvät edessäpäin suvaitsevina vihreinä, tai tiedostavina vasemmistolaisina. Paavo Arhinmäki on näistä lähtöisin, eikä edes peittele sitä taustaansa pahemmin. Miksi punafasistisuutta ei saa rinnastaa natseihin? Heidän päämääränsä ja keinonsa ovat samoja, sekä tunnukset ja retoriikka lähes samaa. Sympatisoivat kaikenlisäksi rajoittamattomasti muslimeja, joten tähän ei liene paljoa lisättävää?


Perjantai 4.12.2009 klo 21.26
Saksan liittovaltion rikospoliisin Berliinin aluetoimisto joutui varhain perjantaina polttopulloiskun kohteeksi.
Kukaan ei loukkaantunut iskussa, ja vartijat sammuttivat kolmen polttopullon sytyttämän tulipalon.Liittokansleri Angela Merkelin Berliinin toimistoon tehtiin puolestaan maali-isku. Rakennuksen seinään heitettiin lasipalloja, joiden sisällä oli punaista, keltaista ja sinistä maalia. Poliisin mukaan molempien iskujen tekijöinä olivat ilmeisesti äärivasemmistolaiset, jotka mellakoivat muuallakin Saksassa.Torstaina Hampurissa naamioituneet mellakoijat heittivät kiviä poliisiaseman ikkunoihin ja hajottivat kaksi poliisiautoa.

Poliisin mukaan levottomuuksien taustalla oli Saksan parlamentin torstainen päätös jatkaa Afganistan-joukkojen komennusta vuodella.

 
STT-DPA/Iltalehti

Kaikki hyvin valtakunnassa?

28.11.2009 15.38 | Harri Lehtimäki | Yleinen

Demarieliittiin kuuluva haluaa, että me lähiöasukkaat kärsisisimme jatkuvasta paukkeesta uudenvuodenaikaan, kaksi viikkoa ennen ja kaksi viikkoa jälkeen. Kun me lähiöissä kärsimme näistä visioista, eihän eliitin jäsen tietenkään kärsi, hänhän asuu Töölössä, jossa ei ole tällaista häiriötä.

Kommunistit halajavat takaisin menetettyä valtaa. Kun Neuvostoliitto kaatui, nämä jäivät tyhjän päälle ja nyt sitten on revanssin aika. Eivät he ajattele yhtään tavallista kansalaista, heillä on suuremmat visiot maailmankansalaisuudesta, johon kuuluu jokaisen maailman asukkaan oikeudet suomalaiseen sosiaaliturvaan. Tämä tietysti esiintyy myös vihreissä ja demareissa, tämä halu. Ihmetellä täytyy, että suomalaisen täytyisi maksaa koko maailman ongelmat!

Vihreä haluaa PK-yrityksille lisää kauppaa, lisää toimeentuloa. Tämähän on loistava ajatus, tätä olen yrittänyt jo vuosikausia selittää, silä pien-ja keskisuuren yrityksen menestys, on myös meidän tavan duunareiden menestys, sehän on selvä! Jotenkin tulee mieleen vain, että kuten demareiden rakettipuheissa, vihreätkin tähtäävät vain seuraaviin eduskuntavaaleihin. Tuntuu silkalta populismilta ja vielä pahemman kerran sellaiselta.

Ja sitten tämänkin tarinan gluu. Pääministerimme on nyt sitä mieltä, että koska keskustan visiot eivät kelpaa, täytyy sitten muiden kertoa keskustalle, kuinka tämä homma tulisi hoitaa. No sitähän tässä on yritetty kertoa, mutta kun ei kelpaa! Eiköhän muutama jutska, kuten pakolaiset, terveydenhoito ja koulutus ole riittäväiä perusteita tälle Matille? Sama Thorsilla, yritetty on kertoa, mutta kun ei kiinnosta, ainoastaan RKP osaa. Voi helvetti sentään, perussuomalaiset ovat kertoneet jo vuosikausia, kuinka tämä maa on matkalla itsetuhoon. Nyt kun eduskuntavaalit lähenevät, muutkin tulevat samaan kuoroon. Selvää äänestäjien kalastelua, sanon minä!

No, kun setä on mökillä, älkää nyt koko maata kaatako sentään tällä välin!

Koska saamme Suomeen demokratian?

20.11.2009 23.30 | Harri Lehtimäki | Yleinen

Pääministerimme on siis ottanut lahjuksia, sehän jo todistettiin. Presidenttimme on entisen DDR:n fanittaja, joka vieläkin käy muistelemassa ja keekoilemassa DDR:n raunioilla. Raunioilla, jotka jo vuosikymmen-kaksi- sitten purettiin ja kaadettiin. Ja meillä vielä tuon vallanajan sosialisti vain jatkaa valtaansa! Siis HALOO SUOMALAISET! DDR on kuollut ja kuopattu, olkaamme siis jo vaikkapa eurooppalaisia, tai edes suomalaisia!

Oikeusministerimme haluaa, ettei suurintaosaa suomalaisia kuunneltaisi, vaan vain sitä  viittä-seitsemääprosenttia. Tämähän käy ilmi monestakin oikeusministerimme julkisuuteen päästämistä lausunnoista. Miksi hän on vieläkin oikeusministerinä? Siksi, että meitä suomalaisia kustaan silmään ihan jatkuvasti ja emme vieläkään osaa ottaa asioita tosissaan. HERÄTKÄÄ SUOMALAISET, pian on taas vaalit ja jos ette ole tarkkoina, nämäkin taas saavat jatkaa valtaansa.

Pääministerimme on viime aikoina antamut lausuntoja suomalaisten mahdollisesta pääsystä EU:n ytimeen. Hän sanoi sanasta sanaan, että suomalaisilla on mahtavat mahdollisuudet päästä EU:n huippuvirkoihin. Ja kuitenkin, Suomi ei edes ole oikeasti hakenut noihin virkoihin ja siksi ei Suomella edes ollut mahdollisuutta päästä noihin virkoihin, joissa päätetään myös Suomen asioista. VOI JUMALAUTA, edes tätä ei tuo lautakasa osannut hoitaa, ja silti hän on VIELÄKIN pääministerinä! En uskonut tätä todeksi, mutta pakko se on näillä tiedoilla uskoa! KEPU ja SDP pettää aina, se on vain pakko hyväksyä, vaikka kuinka päähän näiden äänestäjiä ottaisi!

Vielä haluaisin erityisesti muistaa sisäministerimme, jonka veli hoitaa maahanmuuttoyksikköä. Hän (tämä veli siis) on siskonsa suosiollisella avustuksella perustanut yksikön, joka saa rahaa jokaisesta maahanmuuttajasta X-euroa, ja jonka bisnes perustuu pelkästään siihen, kuinka paljon näitä maahanmuuttajia saadaan tänne Suomeen haalittua. Eli hänen siis kannattaa tietenkin haalia tänne mahdollisimman paljon näitä ns. pakolaisia! Eikö tämäkään saa teitä vakuuttuneeksi? KANNATTAA AJATELLA IHAN ITSE!